perjantai 31. elokuuta 2018

29.8 Hailuoto, Marjaniemi

 Alkumatka sarvesta hienoseen vastatuuleen. Sitten tuuli loppu kokonaan ja vaihtu aika tasaseen merimaisemaan,

"Kalavenepuoli" marjaniemessä. Rauhallista on.





Vierasveneitä oli kaksi, Yks per laituri. Alkaa kesäkiireet olemaan ohi. Seuraavana päivänä ajettiin kotisatamaan Raaheen.

28.8 Kemi Selkä-Sarvi

 Lähtöpuuhia seelarissa. Viis työpäivää takana, niin mukava vaihtaa maisemaa. Viltsu lähtee mukaan puosuksi, viime reissusta vierähtänytki jokunen vuosi.


 Laiva menossa Ouluun, meillä suuntana pohjoinen ja selkä-sarvi Kemissä.


 Saarien kiertelyä aika heikossa myötäisessä, moottorilla mennään.


 Merimetsoja Tornioon menevän laivaväylän poijun päällä..


 Selkä-Sarvi. Aina on ollu muutama muukin vene laiturissa.


 Saunanlämmitykseen..


Ilta alkaa hämärtään sarvessa. Saunassa käyty ja makkarat paistettu.

22.8 Oulu, Seelari



 Viikoksi Ouluun. Yhdistetty työ ja venereissu. Taskun pooki jää taakse aamulla kahdeksan aikaan.


 Lintu tuli levähtää peräkaiteelle. Pienen somekyselyn jälkeen lentopeli tunnistautui järripeipoksi.


 Pikku hetki sivukaiteella..


 .... ja kurkistus hyttiin.

Järripeipolle riitti venematkailu siikajoelta huikun kohdille. Laitakarin pookin jää tässä vasemmalle ja peräntakanen tuuli alkaa yltymään. 


Syksynen Seelari. Rauhallista rantaelämää viikon verran. (ja töitä)

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

26.7 Kotimatkalle Raaheen



 Ja sitten lahden ylitykseen. Mietittiin jäädä Piteån ulkopuolella olevaan Sandholmeniin vielä yöksi, mutta säätiedotukset näytti olevan kohdillaan, niin jatkettiin suoraan Raaheen. Matkaa tuli vajaa 90 mailia.


 Sinne jää Västra Kajen. Mukava paikka, hyvät palvelut, kaupungin keskusta lähellä ja sahateollisuudesta johtuva tuoreen puun tuoksu satamassa antavat mukavan tunnelman.


 Siitä vielä alta.


 Alkumatka mentiin jälleen tyvenessä kelissä.


 Piteåsta lähdettiin 1145 ja tässä ollaan perjantain puolella. Kello on 0130. Tästä vielä pari tuntia ja tuuli kääntyi miltei vastaiseksi, yltyi 10- 12 metriin. Kehitti tosi ärsyttävän ristiaallokon. Siinä mentiin tosi hitaasti viimeiset 25 mailia. VIDEO; Yöpurjehdusta


SSAB Raahe. Aletaan päästä vähän suojaan. Loppumatka oli niin hidas, että saatiin menemään 24 tuntia Piteåsta- Raaheen. Normikeli ois ottanut sellaset 15 tuntia.






Ristiaallokko sekotti veneen uuteen järjestykseen. No, hyvin ne pysyki 2,5 viikkoa siinä mihin tavaran laitto.

25.7 Piteån Venemuseo


 Yksi "huilipäivä" purjehduksesta käytettiin venemuseossa ja kaupassa käyntiin. Ja tietysti joutenoloon.

 Venemuseo sijaitsee sataman ja leirintäalueen vieressä olevissa vanhoissa makasiineissa.


 Yhteen huoneeseen oli tyhjennetty Emil Sandbergsin veneveistämö kaikkine mallikaarineen ja työkaluineen.





 Venemoottoreita....


 ja perämoottoreita.


 Verkonkutojapate taustalla.


 Laivojen pienoismalleja.


 Illalla käytiin kattoon Piteå dancar och ler -tapahtumaa. Ruoka- ja vaatekojuja, tivoli ja esiintyjiä kolmella lavalla.














24.7 Piteå, Västra Kajen


Svinörästä paasee Piteån eteläsatamaan matalalla moottoriveneellä oikasemaan pohjoisen sataman kautta 2,3 metriä korkean sillan alta. Matkaa tulisi n. 5 mailia. Meidän täyty kiertää pitemmän kautta ja valita 13,5 metriä korkea silta, pitsundetbron. Matkaa tätä kautta tuli 25 mailia.


Pitsundetin sillan ja västra kajen sataman välillä on paperitehdas ja saha, joten laivaliikennettäkin kulkee tämän kautta. Muutama ahdaskin paikka matkalla, eli mukavempi ajaa nämä kohdat ilman vastaantulevaa laivaa. VIDEO; Pitsundetin sillan alitus


Avattavan sillan korkeus suljettuna 13,5 metriä. Väylän eteläpuolella olevan välin korkeus 15 metriä, mutta sitä ei ole merkattu karttoihin vaan pelkästään sillan yläpalkkiin. Ilmeisesti siksi, koska siinä ei ole merkattua väylää.


Kapea kanaali ennen Yttefjärdeniä.


Munksundin paperitehdas


Veneliikenne on tosi vilkasta hyvänä kesäpaivänä. Suurimmaksi osaksi perämoottorivehkeitä ja vesiskoottereita.


Munksundin saha.


Västra kajen, Camping & Gästhamn Piteå.  Alueella vierassataman lisäksi iso leirintäalue. Suihkut ja vessat löytyy, mutta sesonkina joutuu vähän jonottelemaan. VIDEO; Piteå Västra Kajen

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

23.7 Svinörä


 Svinörä, Piteån venekerhon paikka. Kallaxönistä tuli matkaa sellaset 20 mailia. Maisemareitti eli saarien kiertelyä.


 Tuulta sitä toivoo ja vähä sitä lähtiessä ollikin. Sitten taas oltiin tukalassa helteessä ilman tuulenvirettä. Ei tunnu oikein tottuvan tähän kuumuuteen. VIDEO; tyvenesä ajellaan


 Pikavenneellä hyvä painaa menemään rasvatyyntä merta.


 Svinörän sisempi satama-allas. Veden syvyys noin 1,8 metriä. Altaan ulkopuolella vettä isommille purjeveneille.

 Piteån venekerhon tilat svinörässä.

 On tietysti karaokelaitteet jeps.


 Ja pelimannille koroketta ja tanssijalle lattiaa.


Aallonmurtajan päässä kuvan oikeassa reunassa sauna. Mallikkaalla paikalla.