torstai 29. kesäkuuta 2017

27. -28.6 Kotimatka RAAHEEN

Byvikenistä lähdettiin 27.6 aamulla yhdeksän aikaan tarkoituksena ajaa yöksi Tankariin, mutta suunta käännettiin 10 mailia ennen tankaria Raaheen. Tuuli oli sopiva koko matkan Raaheen, navakoitui ennen nahkiaisen majakkaa, puuskissa 10-12 metriin sekunnissa. Jossain kohdassa Byvikenistä lähdön jälkeen sisäinen kameramieheni urvahti, eikä kotiintuomisina ollut kuin muutama video tältä viimeiseltä pätkältä. Tässä ollaan jo nahkiaisen majakan kaakkoispuolella. VIDEO KATARINA NAHKIAISEN LÄHELLÄ. Raaheen saavuttiin 28.6 aamulla aikaslailla väsyneinä.

25. - 26.6 BYVIKEN

 Kotimatkalle 25.6. Örnsköldsvikistä lähdettiin johonkin pohjoisemmaksi ja mentiinkin aina Byvikeniin asti. Matkaa tuli vajaa 70 mailia.


 Korkearannikko alkaa jäämään taakse, tuuli navakoituu ja saa nostaa purjeet. Erittäin mukavaa parin satamapäivän jälkeen. VIDEO Katarina Laitamyötäisessä


 26.6 aamulla oltiin perillä Byvikenissä. Otettiin nokoset ja lähdettiin Holmönin venemuseoon, joka oli jo aukaissut ovensa kesälle 2017.


 Venemuseossa on paljon entisaikojen hylkeenpyyntivälinettä. Enemmän kuvia täältä; Katarina Byvikenissä 2012


Muitakin vierasveneitä alkaa olemaan liikkeellä. Tänne tuli Laurin Kryssare 38, vaikuttavan näköinen vene.

23. - 24. 6 ÖRNSKÖLDSVIKISSÄ

 23. päivä oli hiljainen Örnsköldsvikissä juhannuksen takia. Me tehtiin pieni kävelyretki kaupunkiin. Silmään otti eniten tämä hyppyrimäki kaupungin keskustan kupeessa. Muuten päivä meni pyykinpesussa ja ruoan laitossa.

 24. päivä oli tarkoitus jatkaa matkaa, mutta keli ei oikein houkutellut; sumua, sadetta ja tuulta. Yksi vierasvene lähti ja tuli kohta takaisin. Siirretään lähtöä päivällä...


Hampurilaispaikka MAX. Laiskan venekokin pelastus.

22.6 ÖRNSKÖLDSVIK

 Hornö bryggasta lähdettiin risteilemään korkerannikon läpi aina Örnsköldsvikiin asti. Matka taittuu melkein kokonaan saariston suojassa. Etäisyyttä Ö-vikiin tulee 45 mailia. VIDEO HÖGAKUSTENBRON


 Leppoisaa lipumista. Sääkin suosii. VIDEO S/Y KATARINA STORFJÄRDENILLA


 Tässä huonossa kuvassa Högbondenin majakka erottuu juuri ja juuri saaren keskikohdilla. Siellä käynti jäi seuraavaan reissuun, kun saaressa ei ole kuin yhteysveneen laituri. Kannattaa käydä, jos täällä päin seelaa. Yhteysalus kulkee juhannuksen jälkeen useamman kerran päivässä Bönhamnista ja Barstahamnista.


 Välillä ropisee vettä ja välillä paistaa aurinko. Epävakainen sää jatkuu. Tässä mennään Bönhamn -nimisen sataman kohdalla.


 Norra ja södra ulvön. Pitkä saari. Kuvattuna lännen puolelta pohjoisesta etelään.


 Paikalliset veneijjät alkaa painaan saaristoon juhannusta viettämään. Viimeisten parin tunnin aikana Örnsköldsvikiin vastaan tuli 20-30 venettä.


 Örnsköldsviksfjärden, jonka ympärille kaupunki pääasiassa sijoittuu. Kohta ollaan satamassa. VIDEO Katarina Örnsköldsviksfjärdenillä


http://www.ornskoldsviksgasthamn.se/  sijaitsee sopivasti kaupungin ytimessä. Puolenkymmentä vierasvenettä laiturissa.

21.6 HORNÖ BRYGGA

 Navakassa tuulessa lähdettiin kohti höga kustenin siltaa, johon matkaa tulee reilut 16 mailia.

 Höga kustenin sillan pylonit näkyy. Korkeutta näillä tolpilla 182 metriä. Pituutta sillalla 1800 metriä.

 Vene näyttää varmaan yhtä pieneltä rekkakuskin silmään, kuin rekka veneilijälle. Sillan alituskorkeus 40 metriä. Esimerkiksi raippaluodon sillan alituskorkeus on 26 metriä.

 Sillan vieressä sijaitseee Hornö brygga vierassatama. Tällä hetkellä ilman bryggaa. Piti mennä paikallisten veneilijöiden pontoonilaituriin, mahtuhan siihenkin.

 Noin kilometrin kävelyn päässä on hotelli sillan kupeessa.

 Patikkamiehen unelma. Merkattua polkua täältä sillan vieressä olevalta hotellilta Örnsköldsvikiin asti.

 Siitä se vieraslaituri puuttuu.

 Ja sieltä se tulee paikallisen MEPEN avustamana. VIDEO; Lars Prytz hinaa vieraslaiturin paikalleen

Rannassa sijaisevassa huoltorakennuksesta löytyy suihkut vessat ja keittiö. Ja huone patikkamiehiä varten 50 kr/ yö.

20.6 BARSTAHAMN

 Ulvöhamnista lähdettiin etelää kohti purjehtimaan. Täällä ei tarvi tehdä pitkiä päivämatkoja. Dockstasta Ulvöniin tuli 10 mailia ja tämän päivän matka reilut 12 M. Ulvöhamnin ja Barstahamnin väliin jää opaskirjan mukaan 11 vierassatamaa, joten valinnanvaraa löytyy.


 Lähellä rannikkoa saa mennä porskutella ja maisemaa löytyy.


 Barstahamn. Normipalvelut löytyy, leirintäalue samalla rannalla, joten vähän löyty elämää tähänkin rantaan. Oltiin ainoat vierasveneilijät.



 Vaunuja ja autoja tuli päivän aikana ehkä kymmenkunta alueelle. Veneilijät taitaa vielä selata merikarttoja ja odotella hellekelejä.

Turistivene "RONJA" tekee risteilyjä läheiselle Högbondenin majakalle. Aikataulut olivat tässä vaiheessa sellaiset, että vene kävi vain kerran päivässä viemässä yöpyjiä saarelle, joten jätettiin väliin. Viikon päästä olisi ollut "kesäaikataulut" voimassa, niin olisi voinut olla saarella muutaman tunnin. Mutta saatiin pala sateenkaarta kuvaan!

maanantai 26. kesäkuuta 2017

19.6 ULVÖHAMN

 Sinne jää Docksta ja Skuleberget. Keula kohti korkearannikon pääpaikkaa Ulvönin saarta.


Ulvohamn. Samantyyppistä rakennusta kuin Trysundassa, vain suuremmassa mittakaavassa. Kolme vierassatamaa, veneille tankkauspiste ja hotelli.


Vähän dieseliä tankkiin, niin ei oo ihan tuulten armoilla.

M/S Kusttrafik ajelee reittiä Ullånger- Docksta- Mjällömslandet- Ulvöhamn ja takaisin. VIDEO KUSTTRAFIK LÄHTEE ULVÖHAMNISTA


Vähän leveämpää kujaa kuin Trysundassa.


Kappeli vuodelta 1622.


Asetuttiin Hotellin Ulvönin laituriin. Toinen vierassatama vain 150 metrin päässä. Oli jo aika täynnä, kun iso katamaraani ajoi laituriin poikittain. Vuorokausi täällä 190 kruunua.
















sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

18.6 DOCKSTA/ SKULEBERGET

 Välipäivän veneilystä voi käyttää vaikka vuoren valloitukseen. 295m korkea Skuleberget antaa tähän sopivan haasteen. Vierassatamasta vajaa kolme kilometriä kävelyä luontokeskus Naturumiin, josta lähti merkattu polku kohti huippua. Matkaa 600m.

 Alkaa olemaan maisemat kohillaan.

 Ja ylös asti päästiin.


 Vuoren huipulla on myös kahvila, josta ei jäänyt kuviin kuin kaiteet.


 Ja se toinen reitti; vaijerihissi. Alaspäin mennään tällä.

 Korkeimmillaan hissin kori oli jotain 15-20 metriä korkealla. Elämys tämäkin!

 Infoa ruotsinkielentaitajille.

Leirintäalueela on myös hienot puitteet Skulebergetin juurella.

17.6 DOCKSTA

 Trysundasta lähdettiin kohti Docstan satamaa. Reitti kulkee lähellä manteretta ja  maisemia voi ihailla joka suuntaan. VIDEO; Trysundan ja Mjaltönin välissä seelataan


 Kapea salmi, jossa mantere jää oikealle ja saari nimelta Mjaltön vasemmalle. Vettä on sellaiset 50-60 metriä ja kapeikon kohdallakin 10 metriä. VIDEO; Mjaltösundet


 Näissä maisemissa kelpaa Katarinan polskutella.

 Kivvaa on.

 Vårdkallberget 264m. Tästä käännellään lahteen, jonka perällä on Dockstan kylä. VIDEO; Ullångersfjärdenillä


 Dockstan kirkko näkyy!!


 Sama teema jatkuu, rauhallista on.


BASE CAMP.  http://www.dockstahavet.se/